maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 neuleina

Viime vuonna siis tuli neulottua.. Enemmän ja vähemmän, ihan käsistä ja muusta kipuilusta riippuen.

Katselin läpi Ravelryn projektejani ja suurimmaksi osaksi työt olivat sukkia.. :) (muutama pipokin löytyy) Tosin sukista ja niiden tekemisestä pidän ihan hirveesti, joten en yhtään ihmettele. Äitini on yrittänyt saada mua innostumaan huiveista, mutta vielä ei ole kärpänen puraissut. Suunntelmissa olisi yksi huivi yhteisprojektineulontana äidin kanssa, mutta vielä ei olla päästy edes niin pitkälle, että lankaa olisi vyyhdiltä kerälle pyöräytetty.. Tuolla se laatikossa sängyn alla vielä odottaa sitä päivää. :)

Aloitin vuoden saamalla valmiiksi ystävälleni joululahjaksi aloittamani sukat. Hieman tuo myöhästyi, mutta väliäkö sillä, kun tulivat kuitenkin valmiiksi. :)

Kuulemma nämä sukat olivat kovassa käytössä ja kuluivat puhki.

Huhtikuussa ystäväni Sini synnytti tyttären, jolle kudoin lahjaksi sukat ja pipon. Tuo pipo vaikutti minusta hieman pieneltä jo kutoessa, enkä tiedä mahtuiko vauvalle päähän ollenkaan. :p
Vielä ei ole tullut tilaisuutta kokeilla pienten sukkien tai pipojen neulomista uudelleen, mutta eiköhän tässä jossain vaiheessa sekin buumi iske. :)






Ihastelin pitkään muiden amigurumi-projekteja ja lopulta löysin kirjastosta kirjan, jonka avulla sain muutaman kudottua. Ongelma amigurumien tekemisessä on, että suurin osa ohjeista on tarkoitettu virkkaajille ja kun löytää ohjeen kutojalle, niin työt ovat niin pieniä, että fibromyalgikon kädet eivät niitä kestä :(





Kun ystäväni valitti noiden valkomustien sukkien puhki kulumisesta, tein hänelle uudet sukat. :) Minusta on kiva kutoa toiselle, eikä välttämättä tarvitse olla edes mikään merkkipäivä, jotta antaisin lahjan hänelle. Jos pitäisin itse kaikki kutomani vaatteet, kaappini pursuaisivat neuleista! Kun kaikkien itse kutomieni vaatteiden lisäksi lämpöisiä vaatteita tulee myös äidiltäni ja mummiltani. Olen siitä iloinen, mutta noita nykyisiäkään en ehdi käyttää millään! :D


Kesälomallani vietin ihania aurinkoisia ja lämpimiä päiviä yksinäni kirjan, eväiden ja kudinten kanssa läheisellä nurmikentällä viltillä maaten. Monena päivänä peräkkäin sain nauttia tästä olemisen ihanuudesta ja mitään tekemättömyydestä. Sain aikaiseksi itselleni ohuet sukat.


Syksyn edetessä alkoi mieheni päätä paleltamaan. Vaikka anopiltaan mies on saanut pipoja joka vuosi, nyt hän halusi että minä kutoisin syksyksi uuden. Ihastuin tuohon malliin niin paljon, että kudoin samalla ohjeella itsellenikin pipon.






Mieheni osti uuden puhelimen alkusyksystä ja siitä lähtien ruinasi sille suojapussukkaa. Vasta lokakuussa sain aikaiseksi sellaisen. Koska oikein mitään kivaa ohjetta ei mistään löytynyt, mittailin ja stemmailin erilaisten lankojen kanssa ja tälläisen sain sitten lopulta aikaan:

Kovassa käytössä on ollut :)

Talven ja kylmempien ilmojen lähestyessä piti miehelle saada vähän paksumpi pipo päähän. Tampereen käsityömessuilta löysin uuden ihastuksen, Pirkka-langan. Soitto miehelle, mitä väriä pipon pitäisi olla ja eikun lankaa ostamaan! :) Ja tässä tulos

(kuva näyttää siltä, kuin mieheni olisi alasti, mutta on sillä pyyhe päällä.. :p sain pipon valmiiksi ja pääteletyä mieheni ollessa suihkussa, joten heti kun sieltä pääsi ulos, iskin hänelle pipon päähän ja kamera käteen! :D)

Loppuvuodesta keksin, että haluan antaa rakkaimmilleni joululahjaksi jotain itse kudottua. Valitettavasti keksin tuon hieman liian myöhään ja osa lahjoista on vieläkin kesken.. :D
Äidille tein sukat
Kälylleni tein tuubihuivin
Siskolleni ötökän
Ja ystävälleni sukat
Valitettavasti toisen siskoni ja isäni lahjat ovat vielä vähän vaiheessa, joten tukeuduin Suomalaisen kirjakaupan apuun ja ostin heille lukemista siksi aikaa, kunnes lahjat valmistuvat. :)

Vielä vuoden viimeisenä päivänä aloitin miehelleni tumput. Hänellä alkaa huomenna opiskelut ammattikorkeassa, aiheena tietotekniikka. Joten pitäähän nörtille saada nörttilapaset ;)
a)kuva on rystyspuolelta, koska kämmenpuoli ei ollut niin nätti ja b)varsi meni uusiksi.. tulee aika pitkä lapanen. :P



Mutta sellaiselta näytti vuosi 2011. Tänä vuonna tulee neulottua vieläkin enemmän, uskoisin, kun vasta loppuvuodesta iski tuo neulomisinto oikein toden teolla! :) Luvassa on paljon sukkia, ainakin yksi paita, tumppuja, pipoja sekä huivi-projekti! Katsotaan sitten puraiseeko se huivikärpänen oikein kunnolla! ;)