sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Melskettä ja ötököitä


Minttu oli lauantaiaamuna leikkituulella





Leikkialustana toimii sohvan korvaaja, patja. :D





Ellakin tutkaili siskon touhuja vierestä


Ellalla on aina ollut outoja istumis- ja nukkumisasentoja! :p




Vähän käsitöitäkin tuli tehtyä viikonloppuna




Löysin kirjastosta ihanan kirjan, jossa on paljon lelujen kutomisohjeita!
Knitting Mochimochi, Anna Hrachovec, Watson-Guptill Publications, 2010
Nämä ohjeet eivät ole edes vaikeita, kuhan puikot pysyvät kädessä ja on edes hieman kärsivällisyyttä!
Ajattelin kokeilla kirjasta muitakin ohjeita, joten enköhän niitä tänne postaile! ;)

perjantai 25. helmikuuta 2011

Perjantai vapaa -> lauantai töitä

Niinhän se menee.. Ainakin meillä töissä.
Mutta en valita! Perjantaivapaat on paljon kivempia kuin keskiviikko- tai tiistaivapaat.
Perjantaina on jo viikko oltu töissä, joten vapaapäivä tulee ihan hyvään kohtaan. Eikä mua ainakaan haittaa, että sit on lauantai töitä ja sit taas sunnuntai vapaa. :)

Sitä paitsi, arkivapailla tuntuu saavan paljon enemmän aikaan kuin normiviikonloppuina!
Tänäänkin nousin ahkerana ylös 9.00 ja siivosin makuuhuoneen. Lounaan jälkeen lähdin pitkälle kävelylle, joka sitten venyikin puoleentoista tuntiin. Ihanaa oli kävellä samoja katuja, joita olen viimeksi kävellyt viitisen vuotta sitten. Vielä oli samoja taloja ja oli myös paljon uusia! Vanha eläinlääkärikin oli paikallaan (note to self, lokakuussa rokotukset!) ja juuri siellä missä muistelinkin sen olevan! ;)

Eilen kävi vanhemmat kahvilla. Iskä soitti keskiviikkona illalla, että tulisivat torstaina käymään, kun äiti on suklaakakkua leiponut. Mikäs siinä, ei meillä ohjelmaa ollut, mutta kämppä oli kaatopaikka. Sitä se isi oli vähän epäillytkin ja ajatteli varoittaa, että ehdin siivota! ;)
Noh, nehän tuli puolituntia ennen sovittua aikaa ja äiti astu ovesta sisään ja tarttu heti tiskiharjaan! En edes pyytänyt. Tiskasi sitten suurimman osan tiskeistä ja minä laitoin pullakahvit valmiiksi tarjolle.
Tänään kaveri tuli käymään liikkeellä kun oli ja päätti tiskata loputkin tiskit tuosta pöydältä!
En valita, mutta...

Aamulla olisi pitänyt olla kamera käden ulottuvilla kun Ella innostui leikkimään oikein kunnolla!
Nyt ei valitettavasti kissoista ole kuvaa jakaa, mutta kuvan suurimmasta herkustani meinasin laittaa!
Tätä on tullut syötyä aina, kun annan itselleni vapaapäivän maidottomasta ruokavaliosta.
Ananasta ja kermavaahtoa!
Tosin tämän lautasen nähdessään mieheni nauroi, että tuo on kyllä ennemmin kermavaahtoa ananaksella!
:D


maanantai 21. helmikuuta 2011

Arpaonni osui kohdalle!

Kerrankin! :p

Kysymys oli siis Kitisen Miu!kkaan kissablogin arvonnassa arpaonni (vai oliko se Hani?) suosi!

Saamani paketti näytti tältä



Ja pöytä näytti tältä ennen kuin sain otettua kuvaa


Tyyny herätti heti kiinnostuksen Mintussa ja hyvä kun sain edes kunnon kuvaa otettua!
Ella katteli ensin vähän sivummalta, mutta heti kun Minttu käänsi selkänsä sekunniksi, oli Ella jo kiinni lelussa! :D

Kiitos Kitinen!!
Herkutkin tulivat kyllä aivan oikeaan osoitteeseen! Noita tikkuja meidän tytöt rakastaa. ;) Ja vielä kalan makuisia! Herrrrkkua!
Ja Töppösen ja Hanin kuvakin pääsee aitiopaikalle, kunhan saadaan tätä kämppää vähän parempaan kuntoon!

Tulppaanitkin näyttävän aivan ihanilta!!
Vaikkakin Minttu on niitä vähän nakertanut.. Onneksi vain lehtiä! :D


Kävin tänään töiden jälkeen kukkakaupassa puhumassa hääkukista ja lupasi kauppias, että saan tumman liloja tulppaaneita sekä koristeiksi, että kimppuihin. Ihanaa! :D

Ja aurinkokin paistoi tänään ihanasti! Ja työpäivä meni nopeasti!
Suuntasin pikaisen kotona pyörähtämisen jälkeen Itäkeskukseen, jossa juhlistettiin miehen työkaverin syntymäpäiviä. Oli siellä porukkaa vauvasta mummoon (ei vaariin.. ei siellä vaareja ollut..) ja herkkuja vaikka mitä! Ja synttärisankari oli mielissään kun miehen tuleva vaimokekkin uskaltautui tulla näytille. :p Muisti ihan kiitos puheessaan!

Eli kaikin puolin varsin mainio maanantai! :)
Ja huomenna vielä iltavuoroon! Ihanaa! Saa nukkua piiiiitkään!! :p

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:
Ihanaa viikonjatkoa itse kullekin!!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pullasunnuntai

Pitihän sitä nyt sunnuntain kunniaksi leipoa "vähän" pullaakin. ;)
Mies sanoi "että sit ihan neljä pitkoa teit.." No, pitäähän sitä vähän pakkaseenkin saada, vierasvaraksi, nääs! ;)

Ohjetta en nyt tähän viitsi laittaa, ihan peruspullaa.. :) Vähän sitä, sit tota ja viel näitä...


Toiset oli vielä tässä vaiheessa uunissa.. Kyllä nuo kaksi pitkoa meille riittää... Toivottavasti! :D


Ja leipuri aherruksensa jälkeen näytti tältä.
"Ootko sä vähän leiponu?" tuli miehen suusta :D

Kukkia ja kaksi valmista sukkaa!

Jos sitä aikaa ei löydy viikolla, niin onneksi on edes viikonloput! Viikonloppuisin on ihana herätessä kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Sitten herätä kaikessa rauhassa ja nauttia aamiaista.. Tosin yleensä se aamiaisen syöminen menee viime tinkaan kun verensokerit laskevat liian alas.. :D
Yleensä itse herään tuntia kahta aikaisemmin kuin mieheni ja sen ajan käytän koneella istuessa ja kutoessa. 

Tänä viikonloppuna olen vihdoin taas löytänyt kutimet muuton jälkeen. Mihelle on tulossa palmikkosukat ja itselleni väsäilen myös sukkia. Puikoilla on myös yksi pipo ja langan hävityskyhäelmä.
Sukissa on vaan se inhottava puoli, että niitä pitää tehdä kaksi. :D Tekisin niin paljon mieluummin vain yksittäisiä sukkia, niin mielenkiinto säilyisi paremmin. Mutta onhan se kivempi fiilis kun saa kaksi sukkaa valmiiksi ja saa pitää niitä jalassa. :p



Oranssi ei ehkä ole kovin miehinen väri, mutta eipä tuo haittaa. Mieheni pitää niitä jalassa, väristä välittämättä! :D Tosiaan, ensimmäiset tekemäni sukat, joissa on palmikkoa. Kokeilu näyttää tähän mennessä ainakin toimineen ihan hyvin. :)







Rakastan liilaa väriä. Ja tässä oli vielä vaaleanpunaistakin mukana. Ihana!! <3
Tico tico on vähän ohutta kudottavaa, mutta jälki on tosi kivan näköstä!

Käytiin eilen Prismassa iskän kanssa. Oon pitkään jo halunnu kukkia piristämään tätä sekasortoista asuntoa. Meidän omassa ässässä ei harmikseni ole kukkia. Tuolla prismassa oli vaikka mitä! Oli tulppaaneita, gerberoita ja värejä vaikka mitä! Lempikukkiani ovat juurikin nuo kyseiset kukat. Tarjouksessa oli kolme tulppaanikimppua kympillä ja minäpä valitsin parhaat sieltä joukosta!
Väreiksi valikoitui punainen, tumma roosa ja lila. Lilat tulppaanit ovan nittä parhaita ja niitä olisi tarkoitus meidän häihinkin tulla koristeiksi ja kimppuni myös.


Ihme että saivat yön olla tuossa pöydällä rauhassa ilman pahempia ruhjeita. Aamulla kyllä kiinnostusta löytyi kun ei ruokaa tippunut tarpeeksi ajoissa.




Noille sukille pitäisi ehkä tehdä parit.. Siinäpä ohjelmaa tälle päivälle! Ihanaa! :D
Aurinkoista sunnuntaita ja tulevaa viikkoa kaikille!!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Ihka ensimmäinen tunnustus!

Sain alkuviikosta tunnustuksen Sinistä iloa blogin Siniltä. Jännittävää!

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle jotka mielestään sen ansaitsevat."


Milloin aloitit blogisi:
Hih, pitää ihan tarkistaa... Tammikuussa 2011
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee:
Joka päiväisestä elämästäni, kissoista, satunnaisesti käsitöistä, vielä satunnaisemmin leipomisesta.. Eli en ole niinkään suuntautunut mihinkään. Höpötän vain.. :D Omaksi iloksi lähinnä.. ;)

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin:
Blogissani on vähän kaikkea.. En niinkään keskity mihinkään tiettyyn asiaan ja pyrin puhumaan kaikesta aidosti.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi:
Haluaisin ehtiä päivittämään useammin. Täytyisi panostaa tähän asiaan!! :D

Tunnustus lähtee eteenpäin seuraaville blogeille:
 

Juustorahkakakku

Tämä viikko on mennyt pitkälti työntekoon ja nukkumiseen.Tiedä sitten mikä lie helmiväsymys on iskenyt, mutta yleensä töistä tullessa olen niin väsynyt, että hyvä kun ruokaa jaksaa laittaa. Koko ilta menee koomassa ja joka ilta olen tainnut mennä ennen kymmentä nukkumaan.. 

Mutta perjantaina sain sentään kakun väsättyä. ;) Kaveri soitti torstaina josko tulisivat siippansa kanssa kylään uutta asuntoa katsomaan ja muutenkin pitkästä aikaa kahville. Siinä sitten päätin väsästä jotain makeaa kahvin kanssa tarjottavaksi.

Eli Juustorahkakakku:

1 pötkö Domino-keksejä
50g rasvaa
200g tuorejuustoa (Philadephia)
1prk Valion Vaniljarahkaa
n. 2dl kermaa vaahdotettuna
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1dl maissitärkkelystä
1dl sitruunamehua

Murskaa keksit tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi levyksi. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon muut ainekset. Kaada seos pohjan päälle. Paista 170 asteessa noin tunnin ajan. Anna jäähtyä kunnolla ja tarjoile.


On kyllä parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta maistui hyvältä myös noin tunti uunista oton jälkeenkin. :)
En tiedä, kuuluisiko automaattisesti irtopohjavuoan pohjalle laittaa leivinpaperia, mutta tässä tapauksessa se kyllä olisi ollut fiksua. Tänään on nimittäin edessä uunin pesu, kun rasvat tiputtelivat uunin pohjalle paistettaessa.. :D

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Fetissi vessapaperiin

Siis kissoilla, ei minulla! :D




Kyseinen tuhottu rulla oli tuossa pyykkikoneen päällä. Ja tuo säästynyt talouspaperirulla lattialla. Miksi siis on pitänyt hakea tuo vessapaperirulla koneen päältä ja tuhota lattialle? :D Ihan mahdottomia nämä kaksi. Edellisessä asunnossa meillä oli paperi turvallisesti peilikaapin oven takana, mutta täällä kun sellasta ei ole, niin täytyy hommata jokin kaapisto tonne vessaan, että saa sen paperirullan turvaan.. :D

perjantai 11. helmikuuta 2011

T.G.I.F

Thank God It's Friday!!

Olipahan viikkoa! Sen vain sanon! :p
Viiden päivän aikana neljä avausvuoroa ja yksi sulku. Ei minkään näköisiä välivuoroja. No, itseppähän suostuin vaihtelemaan vuoroja, kun muut pyysivät! ;) Jos olisimme asuneet vielä edellisessä asunnossamme, en olisi noin moneen avausvuoroon suostunut, koska työmatka sieltä kesti tunnin suuntaansa. Nyt onneksi matka on vain 10 minuuttia, joten ei tarvitse herätä ihan niin aikaisin. :) Ja pääsipähän sitten aikaisin aina töistä.

Meillä yleensä viikolla ei tule kotitöistä mitään! Tavallisesti siis siivous jää perjantaille. Se tarkoittaisi sitä, että tänään pitäisi siivota. Mitenkähän sitä jaksaisi. Lauantai-aamu voisi olla hyvinkin parempi ajan kohta tälle aktiiviteetille!

Viikolla iski yhtäkkiä himo päästä värjäämään hiuksia! Jotain uutta ja ihmeellistä oli pakko saada. Viimeiset kymmenen vuotta hiukseni väri on vaihdellut raidallisesta liilaan, ruskeesta mustaan. Nyt viimeset kolme vuotta mustan ruskea on ollut aika pitkälti se hallitseva väri, pienine vivahdeväreineen. Tällä kertaa ostin kaupan hyllyltä väriksi mahongin ruskean. Mietin jonkun aikaa, että näkyyköhän tuo väri mihinkään näistä tummista hiuksistani, mutta kyllä se näkyy! Purkin kyljessä tosin luki "Voimakkaasti vaalentava". Hyvin tuo vaalennus tehosi varsinkin värjäämättömään tyvikasvuuni! xD Siihen päälle laitettiin vielä vähän blondia raitaa. Ja tuli tosi kiva! Tykkään ihan sikana! Tosin latvat ovat vieläkin melko tummat ja päältä sitten vain näkyy kunnolla tuo värin vaihdos.. Jospa sen saisi vähän tasaisemmaksi... :D





Lisä energiaa töissä ja kotona jaksamiseen on onneksi tuonut tuo taivaalla möllöttävä ihan valoilmiö! Ihana lähteä aamulla töihin kun silminnähden huomaa, että on aina vähän valoisampaa kuin edellisaamuna. Ja kun tämän viikon tuota aikaista vuoroa olen tehnyt, niin auringosta on saanut naattia sitten vielä iltapäivällä kotiin talsiessakin! Ihanaa!! <3




Häävalmisteluiden etenemisestä sen verran, että tällä viikolla tuli paljon valmiiksi!! Ihanaa!! :D Maanantaina käytiin miehen kanssa katsomassa sormuksia ja laitoin tilaukseen yhden jota olen pitkään jo katsellut. Sanoi, että kestää muutama päivä, että tuo tulee. Mutta tiistaina jo puhelin soi! Pyysi tulemaan sovittamaan sormusta ennen kuin ostan sen. Onneksi pomoni on sen verran ihana, että antoi minun rynnätä vastapäiseen liikkeeseen heti, eikä tarvinnut odottaa töiden päättymiseen. Sopi aivan mainiosti sormeen ja myös kihlasormukseenikin! Maksoin tuon heti ja jätin kaiverrettavaksi. Ensi tiistaina saan sitten sen poimia matkaani! :D <3

Myös mekko valmistui! Moneen kertaan olin sitä käynyt sovittamassa ja nyt vihdoin oli niskalenkki saatu tarpeeksi lyhyeksi ja helmaakin oli lyhennetty radikaalisti. Ja nyt se vasta näytti hyvältä! Aikaisemmilla kerroilla vähän epäilin ja panikoin sitä, ettei mekko näyttänyt tai tuntunut yhtään hyvältä, mutta nyt kun se istuu hyvin ja on tarpeeksi lyhyt, niin mekko näyttää aivan mahtavalta! Äiti osti minulle vielä tiaran hiuksiin laitettavaksi! Tai kampa se lähinnä on, mutta tiaraksi ne sitä siellä kaupassa kutsuivat. :D Vielä täytyy vain keksiä mitä mä näille hiuksilleni teen. No, ehkä se selviää sitten kun menen käymään kampaajani luona tässä lähiaikoina.

Ja kutsutkin saatiin tänään postiin! Niitä onkin sitten väkerretty melkein kolme kuukautta! :D
Lisäksi vielä serkku lähetteli viestejä, että keitä haluan polttareihini.. Hitsi vie! Vähän pelottaa kun serkkuni polttareita järjestää, mutta kysyi hän myös mitä haluisin tehdä. :D Olen kyllä sanonut tiukasti mitä en halua ja mitä haluaisin, mutta kun ei tuosta aina tiedä. :D Sen verran rämäpää siskonsa kanssa on. :p

Enää joku 43 päivää jäljellä! Eei, en mää päiviä laske.. :p

Huomenna mennään juhlimaan siskoni täysi-ikäistymistä! Opettamaan se tavoille!! :p Täytyy vain itse pysyä edes suurinpiirtein selvänä.. Eiköhän tuo onnistu!! :D

Hauskaa viikonloppua kaikille!!!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Tavarat alkavat löytämään paikkansa

Vähitellen. :)

Tosin nyt kun ruokapöytäkin lähti keskeltä olkkaria ja laatikot alkavat löytää tiensä pahvinkeräyslaatikkoon, niin täällä alkaa näyttämään hieman autiolta. Sen siitä kai saa, kun muuttaa pienemmästä (1h+kk, 34nel.) asunnosta isompaan (1h+tupak,49 nel.). Kunpa ne takuuvuokrarahat tulisivat mahdollisimman pian tilille, niin pääsisi sohva- ja kampauspöytäostoksille!
Parvekkeelle saimme onneksi kalusteet luokkalaiseltani halvalla! Hänelläkin oli muutto juuri takana ja parvekkekalusteet jäivät ylimääräisiksi. Pelastimme ne varastosta pölyttymästä ja teimme samalla vaihtokaupat, meillä kun jäi yksi peili ylimääräiseksi. :) Minttu tosin ei vaihdosta niin hirveästi tykännyt, se kun tykkäsi tuijotella peilistä takaisin tuijottavaa vierasta kissaa! :P



Kissoista puheen ollen.. Ne ovat käyttäytyneet ihan oudosti muuton jälkeen. Tietysti niitä normaaleita piirteitä (kiehnäävät koko ajan jaloissa, pakko päästä vessaan mukaan [muuten tulee huuto], kotitöissä auttaminen) on havaittavissa, mutta mukaan on tullut myös muutama erikoisuus: vielä ei ole kertaakaan tarvinnut katsella asunnon ympäri kiertävää rallia ja keittiön pöydille on hypitty!


Sieltä löytyi kaikkea niin jännää! Kunhan ei keksi kuumalle levylle hypätä! Tosin tämän kerran jälkeen en ole itse ainakaan nähnyt Mintun hyppäävän tuohon pöydälle. Enkä mieheltäkään ole kuullut, että olisi hypännyt.

Kissoja on vaikea kuvata. Ne kun eivät innostuessaan suostu pysymään paikoillaan. Tästä on todisteena monta vauhtiraitaista kuvaa Ellasta.



Ja jos tyttö suostui pysähtymään hetkeksi paikoilleen tuloksena oli vain profiilikuva.


Toinen kun niin kiltisti poseeraa vesikipon äärellä.

Siskoni täyttää huomenna 18-vuotta. Se tekee minusta vanhan. :D Tai itseasiassa vanhan minusta tekee se, että nuorimmainen siskoni pääsee tänä kesänä ripille! Omalla rippileirilläni tunsin olevani niin vanha ja varttunut, mutta nyt meidän vauva pääsee ripille! 
Lauantaina juhlistimme siskoni täysikäistymistä mm. pelaamalla asiaan kuuluvasti Disney-aiheista Trivial Pursuitia. ;) Tehtiin me jotain hyödyllistäkin! Hääkutsut saivat sisälleen infoliitteen ja otin kuoret mukaani osoitteita varten. Täytyypä viikolla ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa anopille ja kysellä vähän osoitteita. :) Keskiviikkona pitäisi käydä kirkkoherranvirastolla jättämässä esteiden tutkintapyyntö. Vähän ongelmia vain tuottaa se, että siihen tarvitaan molemmat paikalle! Miehellä kun on jo muuton takia tullut vähän poissaoloja töistä, niin nyt pitää sitten vielä lähteä etuaikaa töistä, että saa hääasioita hoideltua. Ei se tosin vastaan laita, kunhan ei niitä tunteja tarvitse tehdä sisään. ;p

Ja huomenna takaisin töihin! Onhan sitä kaksi viikkoa odoteltukin. :) Nyt muuten muuton jälkeen työmatkat alkavat taittumaan kävellen. Samalla olen vähän suunnitellut kevennettyä ruokavaliota ja vähän painon tarkkailua. Tai ei sitä painoa niinkään tarttis pudottaa, mutta mahaa pitäisi pienentää, että mahtuisi parin kuukauden päästä siihen hääpukuun.. Viime sovituksessa teki vetoketjun kiinni vetäminen vähän tiukkaa.. Vähän se itsetuntoa kolautti.. Vaikken itseäni nyt minään hirveän laihana tai lihavana ole ikinä pitänytkään.. Sopivana.. Mutta sitten kun mittojen mukaan tehty puku ei enää menekään kiinni.. Kahden kuukauden jälkeen mittojen ottamisesta.. Mutta jos vaikka tuon miehenkin saisi innostumaan kävelylenkeille ja kevennetylle ruokavaliolle, niin olisi ainakin kaveri tähän hommaan. Eikä sitten tarttisi vierestä kattelle kun toinen mässää millon mitäkin ja itse pureskelee porkkanoita.. (tosin porkkanani minä kyllä syön raasteena..)

No joo.. Kattellaan nyt miten käy.. Ehkä tämä kirjoittelu saa vähän motivoimaan jotain muutosta. Sitten siitä voisi muillekin jakaa. Jos jotain kiinnostaa lukea. :D Kirjoitan, vaikkei kiinnostaisikaan! xD
Hauskaa tulevaa viikkoa! <3
(piti sitä vähän kameran kalansilmä-asetuksella leikkiä.. ;) )

torstai 3. helmikuuta 2011

Torstai toivoa täynnä??

No joo. Ja ei.

Olen viimeiset kaksi vuotta tapellut paniikkihäiriön ja fibromyalgian kanssa. Välillä sairaudet ovat olleen vahvoilla, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa näyttämään että olen itse voitolla!
Onhan näin tietysti ollut aikaisemminkin. Mielialat heittelee eteen, taakse. Alas ja ylös. Samoin myös kivun kanssa. Välillä särkee niveliä ja lihaksia pirusti, välillä menee kuukausia, ettei kipua tunnu kuin ajoittain päässä.

Mutta nyt tässä on jotain erilaista. Nyt on koulu, josta oikeasti pidän, oppiala, josta olen kiinnostunut ja työpaikka, jossa viihdyn. Uusi, isompi asunto lähempänä työpaikkaa ja vuokrakin laski! Häät lähenevät uhkaavaa vauhtia, mutta mitäs sitten! Sitähän tässä ollaan kaksi vuotta odoteltu! Että periaatteessa näyttää siis hyvältä! :)

Sitten, mies kävi aamulla lääkärissä. Tuossa joulun alla pulkkamäessä väänsi polvensa ja ilmeisesti sisäsiteet venähtivät. Nyt on kuusi viikkoa lönkytellyt tuen kanssa, kolme ensimmäistä viikkoa keppien kanssa. Tämän päivän röntgenkuvissa ei ilmeisesti mitään ihmeellistä näkynyt. Seuraava kontrolli puolentoista kuukauden päästä ja sitä ennen on magneettikuvaukset. En sitten tiedä onko se hyvä vai huono juttu, ettei röntgenkuvissa mitään näkynyt. Ei ainakaan mitään luuta ole mennyt poikki, mutta voiko se silti vaatia leikkauksen? Aina kun joku joutuu magneettikuvauksiin, kuvittelen asian olevan vakavaakin, ei niitä muuten sinne kuvauksiin lähetettäs, nehän maksaakin niin hirveesti!! (kaikeksi onneksi tuo mies suorittaa sivaria, joten maksuja tästä ei tule..) Argh.. Jos mies joutuu leikkaukseen, hän joutuu useamman viikon kävelemään kepeillä, kivut saattavat olla aika hirveät ja sitten särkylääkkeitäkin kuluu. Ei sillä etteikö niitä nytkin menisi, migreeniä kun on havaittavissa. Sitten tietysti myös häät ovat vähän vaarassa, jos leikkaus sattuu viikolla 12.. :( Pientä paniikkia havaittavissa..

Eilen olin onneksi tuulettamassa aivojani töissä. Jotain ihan uutta ajateltavaa pitkästä aikaa! Ei muuttoa, ei koulua. Vain töitä. Vaikka tämä koulujakso on ollut kaivattua vaihtelua ja muuta sellaista, niin kyllä sitä töihin kaipaan. Sinne onneksi sitten maanantaina taas pääsen. :)

Käsityöt ovat olleet viikon kokonaan jäissä. Itseasiassa tajusin aamulla hävittäneeni tällä hetkellä työn alla olevat kutimet! :o Aamulla etsittiin puhelimien latureita ja kysäisin äitiltä, mihin oli ne pakannut. No, sinne samaan pussiin missä on se oranssi sukka ja musta pipo. Etsittiin miehen kanssa koko kämppä läpi, kaikki muovipussit mitä asunnosta löytyi, eikä mitään.. Täytyy vielä illalla katsoa ne tavarat lävitte, että löytyisi. Kädet jo kaipaavat tuttua tekemistä ja päätä paleltaa. :)

Pitääpä tehdä tälle ulkoasulle jotain. Ehkäpä tossa kahvitauon jälkeen voisi alkaa sitä syynäämään. Nyt kahville! :) Toivokasta torstaita kaikille!!

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ja niitä kuvia..

Muistinpas! Ja jaksoinkin vielä! ;)

Uudesta asunnosta ei vielä kuvia ole, en ole kehdannut ottaa, kun on koko kämppä täynnä pahvilaatikoita. :D

Aamunäkymä koululle kävellessä. Jaksoin vihdoin ottaa tumput pois käsistä ja kaivaa kameran taskusta. Parina aamuna oli niin kylmä, etten kehdannut ottaa pois lämpimiä tumppuja!







Eilis illalta kuva Ellasta. Tyttö on juuri hyppäämässä kasan ylitte, mutta istumakuvassa oli ajovalot päällä, niin tämän sitten päätin laittaa. :D

Tytöt tosiaan ovat jo ihan kotiutuneet tänne. Onneksi! Pelkäsin että tässä totuttelussa menee taas vähintään viikko, mutta eihän siihen mennyt kuin vajaat 24 tuntia! (Y)



Tällä on sitten ajovalotkin päällä, muttakun ilman salamaa tuli vain sumeita kuvia.. Ihan sumee kissa!!
Ennen ei kisut ole päässeet kirjahyllyjen päälle, mutta nyt kiipeilyteline on sen verran lähellä hyllyjä, että päälle pääsee pomppaamaan ihan kevyesti. Tuolta ne sitten molemmat maailman menoa tutkailevat. :)

Olin tänään vielä koulun jälkeen töissäkin. Pitkästä aikaa! Onhan siitä viime kerrasta vierähtänyt jo kaksi ja puoli viikkoa! Kauhean nopeasti on tämä koulujakso vierähtänyt! Maanantaina jo takaisin töihin!!
Jännä oli olla taas töissä. Kyllä ne kaikki rutiinit ja jutut muistu mieleen hyvin.

Nyt nukkumaan, että huomenna jaksaa koulua ja illalla sitten vielä vähän töitä! ;)

Uusi asunto!

Hitsi, kun olen ollut laiska! Siis blogin suhteen. Hyvin tääkin alkaa! :D

Viime viikko meni kokonaan vanhan kämpän siivoamisessa, tavaroiden pakkaamisessa ja nukkuessa(laiskotellessa). Koulu väsyttää ihan erilailla kuin työt!

Tavarat siirtyivät maanantaina hyvin kätevästi paikasta A paikkaan B. Minen tehny muuta kuin istuin koulun penkillä ja elvytin Anne nukkea (ei herännyt henkiin....).
Äiti oli onneksi suurena apuna siivoamassa vanhaa kämppää jättökuntoon! Ilman äitiä ei oltais selvitty.

Vähän paniikkia tuotti lähinnä se, miten kisut suhtautuu asunnon vaihdokseen. Maanantaina ne olivatkin ihan paniikissa ja peloissaa, raukka parat. Pakoilivat pelottavia miehiä ja aiheuttivat miehelleni sydämentykytyksiä, niin hyviä ovat piiloutumaan. :) Illan uudessa kodissa kisut viettivät sängyn alla ja pahvilaatikoiden seassa piilossa. Yöllä uskaltautuivat tutkiskelemaan uutta ympäristöä. Tiistai-aamuna oltiin vielä vähän arkoja, mutta illasta alettiin rentoutumaan ja tänä aamuna kaikki oli jo melko normaalia. Jaloissa pyörittiin ja rapsutuksia vaadittiin ihan entiseen malliin. Ruokaakin käytiin kinuamassa, mutta kun herkkumureketta annoin, käytiin astiaa haistamassa, nuolasemassa ja peittelemässä. :D Eipä kelvannut sekään. Raksutkaan eivät ole näkyvästi ainakaan huvenneet kiposta.. Hiekka-astialla kyllä on käyty, onneksi.

Keittiön tavarat sain jo eilen suurimmalta osalta paikoilleen, muuten kämppä on vielä ihan hujan hajan pahvilaatikoista ja muovipusseista. Kyllä ne siitä pikkuhiljaa paikkansa löytävät. Kuviakin siinä vaiheessa ehkä voin laittaa, vielä en kehtaa! :D

Tähän piti laittaa muutama kuva tytöistä ja kauniista auringonnoususta Malmilla, mutta koska paras aika bloggaukseen on koulun atk-tunnilla ja kuvat ovat kotikoneella, niin enpä niitä tähän saa lisättyä. Yritän muistaa illalla kotona lisäillä niitä!!

Nyt ei ajatus kulje nälältä, joten jospa katselen uudestaan lounaan jälkeen. ;)
Hauskaa keskiviikkoa!!