keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Meidän datis (4)

Jos Minttu on haka pikku jekuissa ja tihutöissä, niin Ella osaa kohta pelata sujuvasti niin Black Oppsia kuin WOWiakin.. :D

tiistai 25. tammikuuta 2011

Haaveilua arjen keskellä (3)

Viikonloppu meni. Liian nopeasti!
Onneksi sentään flunssa hellitti ja sai vähän levättyäkin.

Ihminen ei ikinä ole tyytyväinen nykytilaansa. Tai ainakin harvemmin.
Kun on töissä, kaipaa kouluun. Kun on koulussa, kaipaa töihin. (Lomalta tosin ei ikinä kaipaa töihin.. Kumma.. :D)
Töissä kaipaan kavereita, juttu seuraa, tiivistä tunnelmaa ja hirveetä hälskettä ja melskettä.
Koulussa tunneilla puutuu ja meno on hidasta ja hiljasta. Taukoja pidetään joka välissä..

Tänään tuskailun aiheena tietokoneet.. Kymmensormijärjestelmä ja tekstinkäsittely.. Yök!
Ensiksi puolitoista tuntia näppäilyä ja näppäinten muistamista. Sitten neljä tuntia tekstin muokkausta ja klikkailua.
Onneksi meillä on keskellä päivää tunnin pituinen ruokatauko, jonka saa viettää omalla tavallaan. Mä päätin piristää päivääni ja kävin hypistelemässä lankoja. Lähtihän sieltä muutama kerä mukaankin. :D
Novita Woolin uusi keltainen väri on ihanan keväinen! Tuosta tulee nätit sukat!
Mies on myös haaveillut punaisista sukista, joten tarttuipa mukaan Seiskaveikan verenpunainen keräkin.

Vaikkakin tänään on tiistai, tuon tänne sunnuntain kuvan. Maanantain ja tiistain kuvia en ole vielä ehtinyt koneelle lataamaan, joten koulussa näiden kuvien lisääminen on vähän rajoittunutta. :D

Sunnuntaina siskoni oli viettämässä päivää meidän kanssamme ja pitihän sitä vähän ulkoiluttaakkin. (Vai ulkoiluttiko hän meitä?) Pulkkamäkeen mentiin pitkästä aikaa. Mies loukkasi polvensa jouluna pulkkamäessä, joten sen jälken mäenlaskut ovat jääneet väliin.


Illalla postailen niitä kuvia sitten lisää. ;) Hauskaa tiistaita!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Luminen lauantaiaamu (2)

Varsinkin näin viikonloppuaamuisin on hyvä bloggailla ja muutenkin viettää aikaa ihan yksikseen, kun itse herään siinä puoli yhdeksän jälkeen ja mies saattaa nukkua pitkälle puoleen päivään. Voi rauhassa syödä aamiaisen, surffailla netissä ja katsella kissojen koheltamista.

Ja nyt kun tuli kissat puheeksi, voisin tähän laitaa kuvat meidän tytöistä.

Ella, Lellu, isosisko. Kaksosista rauhallisempi ja selvästi vanhasieluisempi. Kyllä Ellakin leikkiin lähtee, tosin pienellä varauksella ja ei niin rämäpäisesti kuin siskonsa.


Minttu, Tiitu, pikkusisko, sisko, Rämäpää. Kaiket päivät Minttu keksii ja totetuttaa kaikenlaisia jäyniä ja pieniä pahuuksia. Tässäkin kuvassa tyttö on keksinyt tunkea emännä käytetyn sukan likoamaan vesikippoon, kun ei tuo tavallinen hanavesi ole niin mielenkiintoista juotavaa.

Molemmat tytöt löydettiin toissa kesänä Porvoon metsistä jonkun hylkääminä ja PSEYn kautta ne sitten adoptoitiin meille. Tytöillä oli vielä velikin, mutta meillä loppui tila kesken. Tyttöjen arvioitu syntymäpäivä on huhtikuun puolessa välissä ja me juhlistamme iän karttumista aina 16.4.

Meille saapuessaan tytöt olivat ihmisarkoja ja hyvin pelokkaita. Luovuttaja sanoikin, että jos me ei kissoja oltais otettu, ne olisivat mitä luultavimmin joutuneet piikille, kun ne ihmisiä niin pelkäsivät. Hiljalleen viimeisen puolentoista vuoden aikana tytöt ovat tottuneet ihmisiin ja tulleet hyvinkin ihmisrakkaiksi, ainakin minun ja mieheni osalta. Aina kun ovikello soi tai kuuluu vieras ääni eteisestä, tytöt juoksevat lujaa sängyn alle tai verhojen taakse. Jos vieras on tullut jäädäkseen pidemmäksi aikaa tytöt hiljalleen tulevat piiloistaan ja hyvinkin useasti kerjäävät rapsutusta.

Meillä on siis viikon päästä muutto edessä! Jännää! Hirveästi olisi tätä tavaraa pakattavana! Mistä nämä kaikki ovat puolentoista vuoden aikana tulleet?!?!? Tälle viikonlopulle on siis suunniteltu tavaroiden pakkausta, siivoamista ja flunssasta toipumista.
Toisaalta myös jännittää se, miten tytöt muuttoon suhtautuvat. Toivottavasti kaikki vain menee hyvin!
Nyt kun noita pahvilaatikoita on kasautunut nurkkiin, on myös Mintun pieni tuhoamisriiviö päässyt valloilleen. Millon mistäkin laatikosta on nurkka purtu auki, milloin teippejä revitty ja syöty. Kuhan ei vain pissisi päälle!!

Tässä vielä tämän päivän valokuva. Kuva on otettu asuntomme parvekkeen ovesta. Tuo puu on ollut ehkä parasta koko tässä asunnossa. Talvella se on kaunis lumipeitteineen, keväällä söpö uusine lehdenalkuineen, kesällä nätti ja suojaava isoine vihreine lehtineen ja syksyllä kaunis keltaisine ja punaisine lehtineen. Tulen kaipaamaan tuota puuta!! Onneksi siitä on valokuvia!

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

perjantai 21. tammikuuta 2011

Kisu aiheinen arvonta!

Kitisen Miu!kas kissablogissa on meneillään kissa-aiheinen arvonta!
Kerro minkälaista päänvaivaa sinun karvapallosi ovat aiheuttaneet ja voit voittaa mahtavia palkintoja!
Arvontaan on aikaa osallistua aina 4.2  klo 23.59 asti!

365 kuvaa (1)

Bongasin Adaleminan blogista tällasen kuva-per-päivä-haasteen! Rakastan valokuvia ja varsinkin tilanne kuvia, joten päätin ottaa haasteen vastaan!

Koko viikon olen tapellut flunssan kanssa, joka nyt loppuviikosta paheni ihan kamalaksi, joten pari viime päivää olen kävellyt koulussa ja kotona paksummissa sukissa ja säärystimissä. Ihanan lämpimät ja mukavat! <3

There's a new kid in town!

Aloitan "repäisevästi" ja esittelen itseäni hieman mahdollisesti facebookista tutuksi tulleen julkaisun avulla.

Trettio verkliheter om mig!
1.En ole aamuihminen
2.Rakastan miestäni ;)
3.Pidän työstäni, tosin asiakkaat voisivat olla mukavempia
4.Fibromyalgia, paniikkihäiriö ja migreeni. Ei mikään maailman paras yhdistelmä..
5.Pidän enemmän kesästä kuin talvesta. Ennen pidin syksystä, mutta nyttemmin kipu on vienyt senkin ilon.
6.En pidä tiskauksesta
7.Mulla on kaks siskoa, joista toinen on blondi ja toinen on oikeesti blondi. Silti rakastan heitä! <3
8.Kissani ovat arkoja, hölmöjä ja aivan ihania! <3
9.Ensi viikolla alkaa koulu  ja kieltämättä jännittää.
10.Me päästään muuttamaan puolentoista viikon päästä.
11.Eli siis pitäisi pakata. Mutta entä jos innostun pakkaamaan liikaa ja sit me joudutaan viimeset kaks viikkoa kärvistelemään kaksilla vaihtovaatteilla tjms?
12.Olen allerginen maitoproteiinille, mutta en silti pysty jättämään pois suklaata tai juustoa.
13.Stressaan liikaa, tiedän. Tai ei se ehkä ole stressiä, se on vaan paniikkia.
14.Pidän neulomisesta, vaikka se jumittaakin hartiani ja yläselkäni.
15.En pidä muusta liikunnasta kuin tanssimisesta.
16.Haluaisin jatkaa irlantilaista tanssia tai aloittaa aikuisbaletin. Mutta mistä saisin rahaa..?
17.Pidän ruoan laitosta ja leipomisesta. Tosin viimeaikoina ne ovat rajoittuneet välttämättömimpään kokkaukseen, koska en jaksa tiskata. Sinänsä se harmittaa, mutta ei silti auta jaksamaan tiskausta.
18.Olen huono äidinkielessä ja tiedän sen. En vain pidä siitä ;)
19.Lempivärini on violetti ja se tullaan kyllä häissäni huomaamaan!
20.Äitini on farmaseutti ja isäni kemianopettaja. Rakastan heitä molempia! <3
21.Olen perheihminen ja viihdyn sukujuhlissa.
22.Kuten jo aikaisemmin mainitsin, en ole aamuihminen. Aamulla olen hyvin hidas ja sen takia yleensä myöhästynkin töistä.
23.Lempielokuvani on Labyrinth.
24.Olen aina ihmetellyt miksi juusto maksaa niin paljon.
25.Olen todella hyvä hävittämään tavaroita ja vaatteita.
26.Pizzeriassa tilaan aina kinkkupizzan, mutta kaupasta ostan jauhelihan, koska kaupan kinkkupizzoissa on paprikaa :(
27.Pidän PC- ja PS-peleistä, mutta en silti tiedä kyseisistä laitteista mitään.
28.En selviäisi yhtään työpäivää ilman takkini taskussa olevaa salmiakkirasiaa.
29.Haluaisin joskus asua omakotitalossa keskellä sipoolaista peltoa ja omistaa lampaita. Mieheni taasen ei halua niitä lampaita :'((
30.En pidä koulusta. Istun mieluummin töissä kuin tunnilla.

Olen siis helsinkiläistyttö, joka tällä hetkellä suorittaa oppisopimukseensa kuuluvia teoriaopintoja ammattikoulun penkkiä kuluttaen. Käytäntöä rakastavana ihmisenä olisin paljon mieluummin töissä, kuin homehtuisin täällä koulussa. Mutta, pakko mikä pakko! ;)

Asun mieheni kanssa tällä hetkellä pienessä ja epämiellyttävässä yksiössä, mutta kaikeksi onneksemme pääsemme puolentoista viikon päästä muuttamaan isompaan asuntoon. Lisää hyviä puolia ovat pienempi vuokra ja tunnilla lyhenevä työmatkani!

Tässä blogissa tulen luultavasti kirjoittelemaan neulomisesta, kissoista, ihanista langoista, leipomisesta ja ehkä sivuan myös hieman muutakin elämääni.

Tervetuloa mukaan! :)