keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jouluahdistusta

Mielialat ja -piteet ovat joulun suhteen viimeaikoina vaihdelleet aika paljonkin. Kuun alussa taisin olla vielä virkeä ja joulumieltä pukkasi joka tuutista. Ikeasta haettiin uudet joulunpunaiset verhot ja muita koristeita. Hirveällä vauhdilla suolsin joululahjoja villalangasta puikoilla menemään ja suunnittelin että paistan kinkun ja teen laatikoita.. Mitä lähemmäksi joulua ollaan päästy, mieliala ja energiat ovat laskeneet ja huvenneet melkein pohjalukemiin.

Puikkoja en pysty tällä hetkellä edes pitämään kädessä kun sormiin ja kämmeniin sattuu niin paljon sekä hartiat ja yläselkä ovat niin jumissa, että heti kun jysähtää johonkin asentoon liian pitkäksi aikaa, migreeni iskee. Puikoilla ovat vielä miehen veljelle, isille ja siskolle lahjat (en paljasta vielä, jos sattuvat lukemaan... :p). Niitä en tule saamaan jouluksi valmiiksi ja jo suosiolla päätin pitää taukoa ja antaa kirjekuoressa lahjakortin, jolla saa lunastaa lahjansa kuhan se on valmis. Niistä en nyt jaksa stressata!

Sitten ruoat. Ensinnäkin meitä on kaksi. Olemme kotona vain jouluaaton. Joulupäivänä suuntaamme anoppilaan, jossa jouluruokia saa aivan varmasti mahan täydeltä ja Tapaninpäivänä (miten se nyt sitten kirjoitetaankaan [pienellä, erikseen?]) menemme kiertämään minun sukuni luona. Joten ihan turha on tehdä hirveää kasaa erilaisia laatikoita saati paistaa isoa kinkkua. Kävin tänään kaupassa ja siellä pienimmät kinkut olivat 3,5kg ja sellasen syömiseen meiltä kahdelta menisi vuosi, kun minäkään en juuri tuota kinkkua syö. Lisäksi mieheni ei syö minkään näköisiä laatikoita, joten tekisin vain perunalaatikon.

Mutta päätin, että teen vain perunamuusia ja isältäni saamme kebabrullan. Isäni tekee tosi hyvää kebabbia! Sitä kelpaa syödä jouluna, vaikkei se olekaan "perinteinen" jouluruoka. Ystäväni ovat tätä ihmetelleet hirveästi, että miten niin a)et jaksa tehdä jouluruokia, b)voit syödä jouluna jotain kebabbia?? Jos ei pidä jouluruoasta, niin miksi sitä pitäisi pakolla syödä?? Mielestäni jouluna pitää syödä HYVÄÄ ruokaa, sitä mistä nauttii!

Suunnitelmissani oli tänään tehdä keksejä ja pullaa hyvillä ohjeilla joita löysin, mutta nyt nämä käsien hermot kyllä huutavat sen verran hoosiannaa, että saas nähdä tuleeko ainakaan pullan vaivaamisesta mitään.. Keksit vielä ehkä menevät, kun riittää tehosekoittimella sekoitus ja vähän kaulimella pyörittäminen.. Mies saa kyllä piparit pyöräyttää (tai sitten vain syödä raakaa taikinaa) mikäli haluaa...

Minen jaksa..

Mutta kuitenkin, keskiviikkoista joulunodotusta kaikille sekä (niinkuin asiakas minulle tänään sanoi) runsasta pukkia!! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti