perjantai 25. helmikuuta 2011

Perjantai vapaa -> lauantai töitä

Niinhän se menee.. Ainakin meillä töissä.
Mutta en valita! Perjantaivapaat on paljon kivempia kuin keskiviikko- tai tiistaivapaat.
Perjantaina on jo viikko oltu töissä, joten vapaapäivä tulee ihan hyvään kohtaan. Eikä mua ainakaan haittaa, että sit on lauantai töitä ja sit taas sunnuntai vapaa. :)

Sitä paitsi, arkivapailla tuntuu saavan paljon enemmän aikaan kuin normiviikonloppuina!
Tänäänkin nousin ahkerana ylös 9.00 ja siivosin makuuhuoneen. Lounaan jälkeen lähdin pitkälle kävelylle, joka sitten venyikin puoleentoista tuntiin. Ihanaa oli kävellä samoja katuja, joita olen viimeksi kävellyt viitisen vuotta sitten. Vielä oli samoja taloja ja oli myös paljon uusia! Vanha eläinlääkärikin oli paikallaan (note to self, lokakuussa rokotukset!) ja juuri siellä missä muistelinkin sen olevan! ;)

Eilen kävi vanhemmat kahvilla. Iskä soitti keskiviikkona illalla, että tulisivat torstaina käymään, kun äiti on suklaakakkua leiponut. Mikäs siinä, ei meillä ohjelmaa ollut, mutta kämppä oli kaatopaikka. Sitä se isi oli vähän epäillytkin ja ajatteli varoittaa, että ehdin siivota! ;)
Noh, nehän tuli puolituntia ennen sovittua aikaa ja äiti astu ovesta sisään ja tarttu heti tiskiharjaan! En edes pyytänyt. Tiskasi sitten suurimman osan tiskeistä ja minä laitoin pullakahvit valmiiksi tarjolle.
Tänään kaveri tuli käymään liikkeellä kun oli ja päätti tiskata loputkin tiskit tuosta pöydältä!
En valita, mutta...

Aamulla olisi pitänyt olla kamera käden ulottuvilla kun Ella innostui leikkimään oikein kunnolla!
Nyt ei valitettavasti kissoista ole kuvaa jakaa, mutta kuvan suurimmasta herkustani meinasin laittaa!
Tätä on tullut syötyä aina, kun annan itselleni vapaapäivän maidottomasta ruokavaliosta.
Ananasta ja kermavaahtoa!
Tosin tämän lautasen nähdessään mieheni nauroi, että tuo on kyllä ennemmin kermavaahtoa ananaksella!
:D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti